Sponsoroinnit Rosa Pohjolaiselle viisi suomenmestaruutta

Kun syksyllä 2016 lähdimme tukemaan nuorten alppihiihtäjien Rosa ja Jesper Pohjolaisen treeni- ja kilpailukautta emme todella tienneet minkälaiset lahjakkuudet leiriimme saimmekaan. Muutaman vuoden vanhempi Jesper siirtyi viime kautena kisaamaan Tahkon alppikoulun alaisuuteen. Rosa on edelleen suhannut kisojen väliä Secton toimittamalla Nissan Primastarilla, joka myös Race Biilinä tunnetaan.

Kulunut kausi onnistui upeasti. Päämäärätietoinen Rosa seisoi podiumilla useammin kuin ehdimme laskea. Taskussa mm. viisi suomenmestaruutta. Alla Rosan terveiset Sectolle ja lyhyt summaus kaudesta, huima mimmi! Rosasta kuullaan vielä.

 

Rosa Pohjolainen Secto AutomotiveMoikkamoi Secto!

Kausi meni mun osalta tosi hyvin ja syksyllä vietin kolme kymmenen päivän leiriä Hintertuxin jäätiköllä Tahkon Alppikoulun kanssa. Leirit sujuivat oikein hyvin ja laskukin kulki mallikkaasti.

Kotimaan kausi alkoi Levillä esilaskujen parissa ja siitä nokka suuntasi Pyhän kautta vähäksi aikaan kotiin.

Joulukuun puolessa välissä starttasi kotimaan pääkiertue Audi Alpine Ski Tour jossa kilpailtiin Rukalla, Pyhällä Kolilla ja Vihdissä. Kiertueen kokonaisvoitto tuli selvällä erolla seuraavaan.

Sloveniassa kisattiin kansainväliset Pokal Loka kilpailut jossa voitin pujottelun ja olin suurpujottelussa kolmas. Siitä matka jatkui kohti Kroatiaa, jossa kisattiin Zagreb Trophy-kisat, jossa voitin molemmat kilpailut.

Kauden pääkilpailu oli ehdottomasti Italian Folgariassa käyty Alpe Cimbra-kisa, jonka ovat aikaisemmin mm. voittaneet Mikaela Shiffrin, Henrik Kristoffersen, Tanja Poutiainen ja monet muut maailman tähdet. Kisa tunnettiin myös ennen nimellä Topolino ja sitä pidetään myös junioreiden maailmanmestaruuskilpailuina.

Kisat sujuivat erinomaisesti vaikka olinkin omassa sarjassa vielä vuotta muita nuorempi. Voitin suurpujottelun, olin pujottelussa toinen ja osallistuin myös joukkuekisaan jonka Suomi voitti. Kauden päätöskilpailut olivat Levin SM-kilpailut jossa voitin viisi suomenmestaruutta. Matkapäiviä on kertynyt kaudessa tosi paljon ja siitä suuri kiitos Sectoautomotivelle.

Terveisin, Rosa

Rosa Pohjolainen Secto Automotive

Ota yhteyttä!

Haluan lähettää teille