Sähköautot, Sananvuoro Voiko pistokehybridiautolla pienentää kustannuksia ja päästöjä?

Hybridiautot ovat rullanneet Suomen teillä jo vuosia. Hybridiautojen ja erityisesti pistokehybridiautojen lukumäärän ennakoidaan kasvavan lähivuosina merkittävästi akkuteknologian hintatason jatkuvasti laskiessa ja latausinfrastruktuurin nopeasti laajetessa. Suomen Ilmastopaneelin tuoreen selvityksen mukaan ladattavien hybridiautojen rekisteröintivolyymit nousisivat 2020 jälkeen nopeasti lähes 25 000 autoon vuodessa. Samaan aikaan hybridiautojen päästöistä on käyty kirjavaa keskustelua. Kauppalehti nosti viime vuoden lopulla LeasePlanin tekemän ansiokkaan analyysin hybridien ilmoitettujen todellisten päästöjen eroista. Osa eroista johtuu päästömittaamisen isoista eroista todellisuuteen, josta blogasimmekin aikaisemmin.

Voiko hybridillä sitten arjessa pienentää käyttökuluja ja päästöjä?

Vastaan tähän kysymykseen omasta näkökulmastani noin vuoden ja 30 000 kilometrin käyttökokemuksella pistokehybridiautosta. Vastaus on kyllä, mutta kuljettajan pitää omaksua uusia tapoja käyttää autoa, jotta säästöt toteutuvat. Alla hieman vertailua omasta ajohistoriastani. Luvut perustuvat auton matkamittarilukemaan ja todellisiin tankattuihin litroihin. En ole itse muuttanut varsinaisesti auton käyttötapoja, mutta vaihtamalla pistokehybridiautoon oman sekalaisen ajamisen päästöni ovat pudonneet lähes 50%.

 

1.8 litrainen bensiini 1.8 litrainen diesel 2,5 litrainen bensiini PlugIn hybridi
Keskikulutus (litraa/100km) 7,8 6,5 8,4 4,2
CO2/100km 182,3 172,9 198,5 99,8
+ ~8 000 kWh sähköä

 

Alla viisi kohtaa, jotka huomioimalla hybridiauto tuottaa haltijalleen säästöjä ja säästää ympäristöä.

 

#1. Ajotapa

Kuten millä tahansa muullakin autolla, ajotapa ratkaisee eniten. Hybridiautossa on tyypillisesti voimakas liike-energian regenerointi, joka siis lataa akustoa aina, kun jalan nostaa kaasulta. Ennakoivalla ajotavalla on siis mahdollista pitkittää sähköllä ajettavien kilometrien määrää merkittävästi.

#2. Lataa aina, kun se on mahdollista

Pistokehybridiauton energiankulutus ei juuri poikkea polttomoottoriautosta. Kulutuksen pieneneminen riippuu nimenomaan sähköllä ajettavien kilometrien määrän osuudesta. Tämän vuoksi auton lataaminen on keskiössä päästöjen pudottamisessa. Oma tapani on se, että lataan autoa kotona, työpaikalla ja julkisissa latauspisteissä silloin kun ne ovat helposti saatavilla. Ahkera lataaminen siis tuottaa aidosti säästöjä.

#3. Varmista oikeat latauskaapelit

Sähkö- ja pistokehybridiauton lataaminen vaatii omat välineensä, joiden omaksumiseen menee hetki aikaa. Autossa tulee tavanomaisesti mukana ns. tilapäislatauslaite, jolla auton pystyy lataamaan tavallisesta pistokerasiasta n. 4-6 tunnin aikana täyteen. Jos lataamisesta haluaa ottaa kaiken hyödyn irti, on autoon hyvä hankkia auton tyypin mukainen teholatauskaapeli, joka sopii suomalaisiin latausasemiin: Type1 (pääasiassa japanilaiset autot) tai Type2 (eurooppalaiset ja Amerikkalaiset autot). Kaapelin hinta on noin 200-500 euroa riippuen kaapelin tehokestosta ja pituudesta.

Hyvä yhteenveto lataustavoista, pistoketyypeistä ja latauslaitteista löytyy Vihreän Kaistan sivuilta

#4. Lataustagit

Julkiset latausasemat toimivat maksutageilla. Jotta voit ladata autoasi esim. ABC-asemilla taukojen aikana tai pysäköintihalleissa tarvitset lataustagit, joilla maksaa latauksen. Itse suosittelen ainakin Liikennevirran ja Fortum Drive & Chargen tagien hankintaa. Asiasta kannattaa kysyä myös leasingyhtiöstä.

#5. Huomioi lämpötila ja esilämmitys

Polttomoottoriautojen etu talvella on polttomoottorin heikon hyötysuhteen tuottaman hukkalämmön käyttäminen auton moottorin ja sisätilojen lämmittämiseen. Sähkö- ja pistohybridiautot joutuvat käyttämään liikkumiseen tarvittavaa sähköenergiaa myös lämmön tuottamiseen, mikä vähentää auton sähköllä ajettavia kilometrejä varsin paljon. Alla hieman vertailua eri etäisyyksiä ja lämpötila-asteiden välisestä korrelaatiosta omassa ajossani. Auton esilämmittäminen on hybridiautossa merkittävä kulutukseen ja päästöihin vaikuttava seikka, erityisesti kovilla pakkasilla.

Kulutus (litraa/ 100km) Yhtäjaksoisen ajon määrä
Alle 15km 15 – 25km 25 – 35km 35 – 50km 50 – 100km Yli 100km
Ulkolämpötila Yli +10 astetta N/A N/A ~2 litraa ~3 litraa ~4-5 litraa ~6 litraa
+9 – -5 astetta ~3 litraa ~4 litraa ~5 litraa ~5 litraa ~6 litraa ~7 litraa
 Alle -5 astetta ~5 litraa ~5 litraa ~6 litraa ~6,5 litraa ~7,5 litraa ~8,5 litraa

___

Keskustelu jatkuu Secton some-kanavissa Facebookissa ja LinkedIn:ssä.

Sananvuoron kirjoittaja Ville Kujansuu on tiettävästi Suomen innovatiivisin blogaava talousjohtaja (toim. subjektiivinen huom.). Suomen johtavan autoalan palveluyhtiön Secto Automotiven riveihin Ville liittyi vuonna 2014.

Ota yhteyttä!

Haluan lähettää teille