Sananvuoro 10 vuotta ideointia – kokeilua – epäonnistumista – oppimista – kokonaan uuden luomista.

Uuden luominen, kehittäminen ja rakentaminen on kasvu yhtiöiden työn suola. Ei ole valmiita konsepteja, toimintatapoja tai politiikkoja. Usein on vain vahva idea, hyvä tiimi ja paljon epävarmuutta. Usko omaan näkemykseen ja hyvät keskustelut asiakkaiden kanssa auttavat pitkälle alkuun. Loppu tulee kokeilemisen, epäonnistumisen ja oppimisen kautta. Tämän me olemme Sectolla kokeneet uudelleen ja uudelleen viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Ideointi, kokeilu ja ennen kaikkea epäonnistuminen on jotain sellaista, joka edelleen on vähän kiellettyä, joidenkin mielestä jopa vaarallista. Miksi? Koska se ei ole täysin hallittua, jokin asia voi todellakin epäonnistua. On pakko luottaa ihmisiin ja joukkueen näkemykseen. Me Sectolla olemme epäonnistuneet usein ja oppineet aina lennossa. Huonosti toimivat asiat on korjattu ja siirrytty seuraavaan. Pääasia on se, että kokoajan ideoidaan ja kokeillaan, miten me helpotamme nykyisten ja uusien asiakkaiden arkea.

LeanStartUp ajattelu (kiinnostuneet voivat perehtyä esim. Eric Riesin erinomaiseen Lean StartUp kirjaan) on ollut meidän kulttuurissa aina siitä lähtien kun Max ja Matias perustivat yhtiön Porvoossa 2007. Ei sitä silloin noin hienoilla nimillä kutsuttu. Lähdettiin kokeilemaan ja muokattiin lähestymistapoja lennossa. Tämä tekemisen tapa on jatkunut meillä näihin päiviin saakka. Prosessimme on yksinkertainen:

  1. Ideoi, keskustele ja kerää ideoita joka suunnasta
  2. Jalosta kehitettäviä kokonaisuuksia
  3. Tee konsepti ja toimiva tuote (Lean termein Minimum Viable Product)
  4. Testaa konseptia yhdessä asiakkaiden kanssa, kerää palautetta ja tee seuraava kehitysversio
  5. Arvioi nopeasti onko konseptissa jatkopotentiaalia (jos vastaus on ei, lopeta projekti – jos vastaus on kyllä, tee palaa kohtaan 4.)
  6. Aloita ideointi uudelleen

Yrityskulttuurilta tämä vaatii paljon. Luottamus ihmisiin on aidosti 100%, jokainen tekee yrittäjämäisesti töitä. Epäonnistumiseen suhtaudutaan armollisesti ja ennen kaikkea kokemuksista otetaan oppia. Samalla sisäisen keskustelun pitää olla hyvin epähierarkista ja erittäin avointa. Siellä missä tieto liikkuu, syntyy parhaita ideoita. Kaikki tämä vaatii myös tiukkaa focusta siitä, mitä asioita me olemme ratkaisemassa, jotta emme hukkaa liikaa energiaa toissijaisiin asioihin.

Uuden luomiseen liittyy myös paljon epävarmuutta ja riskin tunteita, joita on opittava sietämään, jotta meillä on mahdollisuus nähdä ideoiden toimivuus arjessa. Tämä ei aina ole kovin helppoa, mutta pitkässä juoksussa erittäin palkitsevaa.

Joukkueen tulee myös toimia joukkueena. Kukaan ei keksi parhaita ideoita yksin, vaan ideaa jalostetaan useita kertoja eri asiantuntijoiden toimesta. Tästä prosessista syntyvät ne parhaat ideat ja lopulta parhaat ratkaisut asiakkaille.

Haasta meidät, luodaan yhdessä jotain mullistavaa.

___

Keskustelu jatkuu Secton some-kanavissa Facebookissa ja LinkedIn:ssä.

Sananvuoron kirjoittaja Ville Kujansuu on tiettävästi Suomen innovatiivisin blogaava talousjohtaja (toim. subjektiivinen huom.). Suomen johtavan autoalan palveluyhtiön Secto Automotiven riveihin Ville liittyi vuonna 2014.

Secto Automotive 10 vuotta

Ota yhteyttä!

Haluan lähettää teille