asiakascaset Toimivaa laiterahoitusta: trukkihankinta Prefere Resins Finlandille

Prefere Resins Finland Oy valmistaa liimahartseja puulevy-, impregnointi- ja eristevillateollisuudelle Haminan tehtaallaan. Ensimmäiset työsuhdeautot Prefere, silloinen Dynea,  leasasi Sectolta jo 2010. Työsuhdeautojen osalta yhteistyö on jatkunut tähän päivään saakka. Alkuvuodesta 2017 Prefere oli Secton myyntipäällikköön Jukka Hyökkiin yhteydessä hieman poikkeavan hankinnan tiimoilta: tarvetta olisi kahdelle trukille Haminan tehdasalueelle.

Tarjouspyyntö tuli sopivaan saumaan, sillä Secto solmi keväällä uuden jälleenrahoittajasopimuksen Ikano Bankin kanssa. Uuden kumppanin myötä Secto pystyy tarjoamaan kilpailukykyistä laiterahoitusta aiempaa laajemmalle asiakasryhmälle sekä entistä arvokkaammille ja erikoisvarustellummille laitteille.

Lyhyen harkinnan jälkeen laitetoimittajaksi valikoitui Sigma Trukit. Preferen Lauri Hannolan mukaan valintaan vaikutti ennen kaikkea hyvä kommunikointi ja palvelun taso. Trukit varusteltiin toiveiden mukaisilla lisävarusteilla ja erikoistoiveisiin pystyttiin vastaamaan, mm. vuokratrukit onnistuivat lyhyellä varoitusajalla. Myös koeajotrukkia tultiin säätämään paremmin Preferen tarpeisiin vastaavaksi.

-Päällimmäiseksi jäi tunne, että meille oikeasti haluttiin myydä trukit. Yhteydenpito oli aktiivista pienissäkin asioissa. Myös toimivat huoltopalvelut vaikuttivat päätökseen, kertoo Hannola.

Secton näkökulmasta asiantunteva laitetoimittaja on äärimmäisen tärkeä.

-Ydinosaamistamme on ennen kaikkea asiakkaan tarpeisiin rakennetut rahoitus- ja hallinnointipalvelut. Tässäkin tapauksessa pystyin keskittymään asiakkaan kannalta oleelliseen ja jätin laitemyynnin ammattilaisten käsiin. Sigmalla on vahva osaaminen, kommunikointi toimi joka suuntaan ja he ymmärsivät asiakkaan tarpeet heti. Yhteistyö oli helppoa, kertoo Hyökki.

Sigmatrukit Secto Laiterahoitus
Trukkien luovutustilaisuus Prefere Resins Oy:n Haminan tehtaalla 29.8.2017. Kuvassa vasemmalta: Jukka Hyökki (Secto Automotive), Jari Sihvonen (Prefere Resins), Lauri Hannola (Prefere Resins), Mika Narinen (Sigma Trukit), Jouni Hartikainen (Prefere Resins).

Laitetoimittajana Sigma Trukit Oy

Omistuspohjaltaan täysin kotimainen Sigma Trukit Oy tuo maahan yksinoikeudella Yale-trukit, Hubtex-monitietrukit, Terberg-vetotraktorit ja -ajoneuvotrukit. Laajan myynti- ja huoltoverkoston omaavana Sigma Trukit Oy yksi suurimmista valtakunnallisista materiaalinkäsittelylaitteiden monimerkkihuoltoa tarjoavista yrityksistä.

-Trukin ostamisen vaihtoehdoiksi tarjoamme myös joustavia rahoitusratkaisuja. Secton kanssa yhteistyömme on ollut helppoa ja vaivatonta, kertoo Sigma Trukkien myyntiedustaja Mika Narinen.  Asiakas hankkii trukin kauttamme ja tarvittaessa räätälöimme käyttötarkoituksen mukaisen rental-sopimuksen jolloin kuukausivuokra sisältää trukin lisäksi kaiken kunnossapidon. Asiakkaan huoleksi jää ainoastaan trukilla ajaminen! Secton kanssa meiltä löytyy ratkaisu aina pinoamisvaunuista jopa keräily- ja suuriin polttomoottoritrukkeihin asti. Tämähän on todellista ”avaimet käteen” -palvelua, Narinen naurahtaa.

-Sigma Trukeille on tärkeää nopea ja paikallinen palveleminen, kertoo Sigma Trukkien Keski- ja Itä-Suomen aluepäällikkö Vesa Toivanen. Alkusysäys tässä Prefere Resinsin tapauksessa tuli Sectolta, jonka jälkeen paikallinen alue-edustajamme Mika Narinen oli yhteydessä jo samana päivänä asiakkaaseen ja kävi paikan päällä kartoittamassa heidän vaatimuksensa uusille trukeille. Tarjous Secto Automotivelle lähettiin seuraavana päivänä.

Secto Laiterahoitus

Leasingin edut korostuvat korkean hankintahinnan kohteissa. Raskas kuljetuskalusto ja työkoneet, kuten trukit, nostimet, ympäristökoneet, kuormaajat ja kaivurit ovat yritykselle mittava investointi ja velalla ostettuna painavat taseessa merkittävästi.

Laitteen leasingvuokraaminen on järkiteko silloin, kun yritys haluaa välttää velkaa, sekä vähentää kaluston tulevan jälleenmyyntiarvon kuukausikuluista heti, eikä vasta myyntivaiheessa. Näin liiketoiminnan tarvitsemaa pääomaa ei turhaan sidota työkalustoon.

Secto rahoittaa yritysten kaikkea liikkuvaa kalustoa nostimista raskaaseen kuljetuskalustoon. Teemme yhteistyötä kaikkien kotimaisten laitetoimittajien kanssa.

Erityisesti käytetyn kaluston myynti ja takaisinvuokraus, eli sell and leaseback, on nostanut suosiotaan talouden elpyessä. Myynnillä ja takaisinvuokrauksella yritys saa lisää käyttöpääomaa liiketoiminnan tarpeisiin, lue lisää myyntijohtajamme Linus Baerin blogi-kirjoituksesta.

Lisätiedustelut:

Myyntipäällikkö Jukka Hyökki, 040 900 0087, jukka.hyokki@secto.fi, tai laiterahoitus@secto.fi, 020 792 4300.

 

Sigma-trukit

Ota yhteyttä!

Haluan lähettää teille